Jokainen elämäni vaihe on luonut oman merkityksensä.
Ollessani uupunut, rikki ja pimeyden ympäröimä, koen löytäneeni jotain syvempää ymmärrystä elämän tarkoituksesta.
Vasta matkatessani varjojen valtakunnan läpi olen löytänyt itsestäni jotain piilossa olevaa.
Sieluni voiman.
Tuo kokemani pimeys on ollut henkinen prosessi, jossa elämän siemen on ollut haudattuna kärsimyksen maaperään.
Aivan kuin kätketty salaisuus.
Pimeyden kautta olen saanut yhteyden tuohon tiedostamattomaan osaan minussa, siihen jonka tunnen virtaavan suoraan kaikkiallisen tietoisuuden lähteestä -Jumaluudesta.
Noina hetkinä olen kokenut olevani syvästi yhtä maailmankaikkeuden kanssa.
Kokiessani kärsimystä ja epämukavuutta, ollessani hämmentynyt ja eksyksissä pimeässä, ovat nuo kokemukset synnyttäneet minuuttani uudesti.
Juuri elämäni synkimpinä hetkinä olen avannut itseni siihen osaan minussa, joka virtaa korkeamman voiman äärimmäistä tietoisuuden valoa ja iätöntä viisautta.
Tuolta olen pyytänyt johdatusta, apua ja vahvuutta kohdata tulevaa.
Olen luopunut vanhasta ja astunut uuteen tapaan olla, elää ja luoda.
Sellaiseen, joka kunnioittaa syvempää käsitystäni siitä kuka olen sieluni syvyydessä.
Pimeys on muuttunut ymmärrykseksi,
tiedon valoksi.
Elämä kuoleman pyhäksi tarkoitukseksi.
Love X
Comments
Comments are closed.